top of page
  • Writer's pictureTuula Saarela

Vaivaako kylmät jalat? - Hoito BEMER-verisuoniterapialla.

Päivitetty: 28. heinäk. 2023

Monilla, varsinkin kylmempinä kuukausina, esille nousee yleinen verenkierrollinen oire - kylmät jalat. Hoitokeinot tähän kausittaiseen tai jopa ympärivuotiseen vaivaan eivät useinkaan tarjoa kuin hetkellisiä helpotuksia. Ratkaisu ongelmaan juontaa juurensa ihmisen mikroverenkiertoon, johon lämpöhauteet, villasukat ja verenpainelääkkeet eivät vaikuta pitkäaikaisesti. Hoito voi monelle löytyä lopulta uudesta terveysteknologiasta.



Kylmät jalat pinkkeihin sukkiin puettuna rantasandaaleissa rantahiekassa. Päällä otsikko: Apua kylmiin jalkoihin verisuoniterapista.
Apua kylmiin jalkoihin verisuoniterapiasta.

Heinäkuun helteillä villasukat rantasandaaleissa


Kylmät jalat ovat vaivanneet minua henkilökohtaisesti nuoresta asti. Muistan herättäneeni hilpeyttä kanssa kulkijoissani kävellessäni 30 asteen lämmössä pitäen villasukkia rantasandaaleissani. Kesän lämpö ei tuonut helpotusta ja talven kylmät kelit olivat yhtä tuskaa. Kun lämpötila laski alle +5:n asteen, alkoi jalkojen kylmästä johtuva kipu vaikuttaa jo kykyyni liikkua. Jalkani tulivat myös tunnottomaksi kuumalle.


"Tunsin kipua kylmissä jaloissani, mutta saatoin työntää ne kiinni tulikuumaan patteriin tuntematta mitään."

Viheliäät kylmät jalat. Hoito ajoissa kannattaa.


Omasta kokemuksestani voin todeta kylmien jalkojen vaikuttavan terveyteen ja hyvinvointiin moninaisesti. Ne voivat aiheuttaa uniongelmia, haasteita liikkuvuudessa, särkyjä, tunnottomuutta ja stressiä. Kylmien jalkojen syy voi olla myös seuraavissa:


  • Alhainen verenpaine

  • Diabetes

  • Atereskleroosi

  • Raynaudin oireryhmä

  • Neuropatia


“Kylmien jalkojen ja huonon verenkierron oireet kannattaa aina tutkia ja hoitaa ajoissa. Aina apu ei kuitenkaan löydy helposti.”

Itselläni on ollut myös alhainen verenpaine. Kylmät jalat eivät verenpainelääkityksestä huolimatta kuitenkaan parantuneet. Toivoin sen helpottavan kylmistä jaloistani johtuvia uniongelmia ja stressiä, mutta lopputulos oli vain päänsärkykohtauksia ja sydämen tykytyksiä.


Myös muut listalla olevat tutkittiin ja niistäkään ei löytynyt syytä jalkojeni huonolle verenkierrolle. Ajan kuluessa kylmyys alkoi vaivata myös käsiäni. Sormeni olivat umpijäässä ja tunnottomat, ranteet alkoivat särkeä kuten nilkkanikin. Tällöin en vielä tiennyt, että tulen saamaan avun Bemer terveysteknologiasta, verisuoniterapiasta.



Jalkojen verenkierto paremmaksi verisuoniterapialla


Ennen verisuoniterapian löytämistä, kokeilin paljon niin lääkärin kuin tuttavienkin antamia vinkkejä kylmien jalkojeni hoitamiseksi. Vaikutukset olivat usein lyhytaikaisia ja oireet palasivat aina yhtä voimakkaina.




Kylmät jalat puettuna villasukkiin kesällä huonon verenkierron vuoksi.
Kylmät jalat puettuna villasukkiin kesällä huonon verenkierron vuoksi.



Jos kärsit kylmistä jaloista, olet saattanut kokeilla myös seuraavia:


  • kylmä - kuuma kylvyt vuorotellen

  • hieronta

  • useammat sukat, ohuet alle ja paksummat päälle

  • liikunta

  • varvas- ja jalkajumppa

  • sähköpeitto tai muut jalkojen lämmittäjät

  • luontaistuotteet, kuten Gingo Biloba / Nattokinaasi, jotka vaikuttavat verenkiertoa parantavasti










Sanotaan, että liike on lääke. Mitä sitten kun liikkuminen, terveellinen ravinto, vitamiinit ja hieronta eivät auta?

Kylmät jalat voivat tällöin olla seurausta huonosta mikroverenkierrosta. Näitä mikroverisuonia on 74% kaikista verisuonistamme ja niiden tehtävänä on pitää huolta solujemme hyvinvoinnista. Niiden toimintaa heikentävät mm. ikääntyminen, stressi ja sairaudet.


Kun elimistömme pyrkii tasapainoon sen toimintaa heikentävissä tiloissa, mikroverisuonien liike vähenee sieltä, missä se vaarantaa vähiten hyvinvointia - jaloissa ja käsissä. Jotta jalkojen ja myös käsien verenkierto pysyisi hyvänä, on tuettava kehon mikroverenkiertoa. Tätä voidaan tukea Bemer verisuoniterapialla, joka on vaivaton terapiamuoto myös kotona käytettäväksi.


Villasukilla puetut kylmät jalat.  Hoitona kotikäyttöinen Bemer verisuoniterapialaite.
Kylmät jalat - Hoito Bemer verisuoniterapialaitteella kotona.

Itse sain lopulta avun kylmiin jalkoihini verisuoniterapiasta, jota päädyin kokeilemaan sattuman kautta. 2018 vasemman käden olkavarteni katkesi liukastuessani. Kirurgi totesi tuolloin toipumiseni olevan ikäni puolesta hidasta, eikä käteni ehkä koskaan olisi entisensä. Bemer verisuoniterapiaa tarjoavan fysioterapeutin avulla sain avun olkavarteni paranemiseen samoin kuin myös kylmiin jalkoihini.


Bemer verisuoniterapian vaikutus tuntui koko kehossa. Vaikka tuolloin hoidettiin olkavartta, niin pikkuhiljaa jalkojen ja käsien kylmyys ja säryt hellittivät. Ajan myötä myös yöuneni ovat parantuneet. Öiset valvomiset ja levottomat jalat ovat lakanneet vaivaamasta.






Sanomattakin on selvää, että tätä terapiaa olen jatkanut siitä asti. Otan hoitoja 2 x päivässä, 8min aamulla ja illalla. Verisuoniterapian hoitoalusta on aina valmiina sängyssäni lakanan alla ja napin painalluksella hoito voi alkaa. Usein käy niin, että uni yllättää ennenkuin 8 min on kulunut.



Vaivaako sinuakin kylmät jalat? Hoitoa voi joutua usein etsimään monesta suunnasta. Kiinnostuitko, miten Bemer verisuoniterapia voisi vaikuttaa hyvinvointiisi? Lue linkistä lisää!






Bemer verisuoniterapian vaikutukset


BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon kaikista pienimmissä verisuonissa. Se on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Verenkierron paraneminen auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan kudoksista kuona-aineita. Tämän seurauksena mm. luilla, iholla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset uusiutua ja toipua.


Terapia ei siis lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan juuri tiettyä oiretta tai parantamaan juuri tiettyä sairautta. Se toimii tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena keholla on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa.


Artikkeli pohjautuu omiin kokemuksiini, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.


Bemer-terapiaa voit kokeilla vuokraamalla tai hankkimalla testilaitteen kotiin. Laitteita on saatavilla kauttani, ota yhteyttä etusivun yhteydenottolomakkeella niin kerron lisää.


Terveisin Tuula Saarela / Bemer Partner




Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page